Rabbit-tuoli ja nukkekotipakkaus
EK for kids mullistaa perinteiset käsitykset kuljetuspakkauksista
Innovatiivista muotoilua lapsille
Huhtikuussa kaksi vuotta täyttävä kuopiolainen EK for kids -brändi lanseeraa perjantaina 20.4.2018 kaksi uutta tuotetta: Rabbit-tuolin ja nukkekotipakkauksen. Muotoilija Emilia Åmanin luoma EK for kids valmistaa lastenhuoneen sisustustuotteita, kalusteita ja tekstiilejä. Rabbit-tuoli valmistetaan kokonaan Suomessa ja sen muotoilussa yhdistyy peräti kolme erilaista puun työstötapaa.
”Rabbit-tuolissa yhdistyy niin koivuviilun taivutus, jyrsintä kuin sorvaus, mikä tekee sen leikkisästä muotokielestä entistä merkityksellisempää”, kommentoi muotoilija ja sisustussuunnittelija Emilia Åman.
Lapsille suunnattu tuote ansaitsee lapsille suunnatun pakkauksen
Rabbit-tuoli ei kuitenkaan saavu markkinoille yksin, sillä sen ympärille on suunniteltu innovatiivinen kuljetuspakkaus.
”Ajatus ekologisista, leikittävistä tuotepakkauksista oli hautunut mielessäni jo pitkään. Kun Rabbit-tuolin proto syntyi viime syksynä, tajusin, että lapsille suunnattu tuoli kaipaa ympärilleen myös lapsille suunnatun pakkauksen”, Åman kertoo.
Tätä ideaa lähdettiin viemään eteenpäin yhdessä DS Smithin kanssa. Ajatus nukkekodista tuli Åmanilta, mutta rakenteen pakkaukselle suunnitteli DS Smith.
Pakkausmateriaali on päällystettyä aaltopahvia, joten sen pinta on puhtaan valkoinen mahdollistaen, että leikkijä saa askartelutarvikkeita hyödyntäen tehtyä nukkekodista juuri omanlaisensa. Pakkauksen kuvitukset ovat Emilia Åmanin käsialaa. Kuvituksissa seikkailevat satumetsän eläimet, kuten puput ja ketut, mutta nukkekotipakkaukseen on valmiiksi painettuna myös ikkunat sekä sisä- että ulkopuolelle. Kun leikkijä kasvaa ohi nukkekoti-iästä, voi nukkekodin kierrättää pahvinkeräyksen kautta, eikä siitä jää ympäristökuormaa kaatopaikalle.
”Haluamme tarjota asiakkaillemme pitkäisiä kalusteita, sekä viimeisen päälle mietittyjä ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Nukkekotipakkauksessa yhdistyvät niin kierrätys, monikäyttöisyys kuin leikittävyys”, Emilia Åman summaa.
- Emilia Karenina Oy:n Rabbit-tuoli ja nukkekotipakkaus lanseerataan 20.4.2018
- Rabbit-tuolin suojaamiseksi suunniteltiin ja valmistettiin yhdessä DS Smithin kanssa aaltopahvinen kuljetuspakkaus, joka jatkaa tuolin leikkisää tarinaa.
- Pakkaus on kokonaan valmistettu aaltopahvista, joten jos ostaja ei tahdo sitä hyödyntää leikeissä – tai kun leikit on leikitty – voi pakkauksen kierrättää, eikä siitä synny lainkaan kaatopaikkajätettä.