Kevät saa meidät monesti katsomaan kotia uusin silmin. Lisääntyvä valo paljastaa nurkissa pyörivät pölypallerot ja ikkunoita peittävät sormenjäljet. Myös huoneen kevyt uudistaminen tulee mieleen ja monet tarttuvatkin maalisutiin kesän kynnyksellä. Mikäli työn alla on lastenhuone, seuraavien maalausideoiden avulla onnistut varmasti.Read More
Kun viisi vuotta sitten perustin Sisustussuunnittelu Emilia Kareninan, en osannut aavistaa, että tämä työ voi joskus työllistää minut täysin. Viime kesänä oli kuitenkin aika ottaa askel tuntemattomaan, kun eteen tuli pieni vuokrahuoneisto. Aiemmin parturikampaamona toiminut tila muuttui syksyn aikana sisustussuunnittelustudioksi. Nyt tuntuu mahtavalta, kun saa työskennellä omassa toimistossa, jonka sisustukseenkin on saanut vaikuttaa.
Tällä viikolla sain olla mukana toteuttamassa terassin syysilmettä meidän patiolle. Ihanan lämpimän kesän jälkeen ulkoilmaelämästä haluaa pitää kiinni kynsin hampain, joten stailaushaaste syksyn kynnyksellä tuntui varsin mieluisalta tehtävältä. Terassin stailaus toteutettiin yhteistyössä Savon Sanomien kanssa. Tekstiilit syysilmeen toteutukseen ovat Anno Collectionin, joiden jälleenmyyjänä täällä Kuopiossa toimii Isku.
Asuntomessut käynnistyvät Porissa perjantaina 6.7.2018. Iloisena ilmoitamme, että myös EK for kids on mukana kalustamassa Asuntomessukohdetta nro 25. Kodin Terra talo -by Prisma on nelihenkisen lapsiperheen koti, jonka pintamateriaalien suunnittelusta vastaa sisustusarkkitehti Sirkka-Liisa Hietaniemi. Kaksikerroksisen talon erikoisuutena on kirjastohuone, jonka stailaamisesta vastaa Apulannan Toni! Toisen lastenhuoneen sisustuksesta vastaa taasen Sipe Santapukki. Näytteilleasettajina talossa ovat Kodin Terra ja Prisma, joiden sisustusvalikoimat on vastikään uudistuneet.
Kerron nyt teille eräästä kohteesta, jonka suunnittelussa käytettiin laajalti 3D-mallinnusta pintamateriaaleja valitessa.
3D-mallinnusta, eli tietokoneavusteista suunnittelua hyödynnettiin niin maalisävyn valinnassa, laattavaihtoehtoja pohdittaessa, kuin olemassa olevien kalusteiden sijoittelussa pohjakuvaan. Kyseessä on vuonna 2018 valmistunut 172m² L-mallinen omakotitalo, jonka suunnittelu aloitettiin tietenkin kodin sydämestä, eli keittiöstä.
Tänä keväänä pääsin suunnittelemaan keittiön kokonaisvaltaista remonttia. Asiakkaani otti yhteyttä, kun mieluista keittiötoimittajaa ei ollut vielä löytynyt ja se oma tyylikin oli vähän hukassa – lisäksi kiire alkoi painaa niskaan, sillä kevään ylioppilasjuhlia haluttiin päästä juhlistamaan uudistettuun keittiöön.
Ensimmäisessä yhteisessä tapaamisessa käytiin läpi toiveita. Niitä oli onneksi maltillisesti ja kaikki toteuttamiskelpoisia. Keittiöön haluttiin matalat yläkaapit ja lasivitriinit valoilla, tiililadonnalla toteutettu välitilalaatoitus, sekä jätteenlajittelu pöytätason alapuolelle. Ennen suunnittelun aloitusta keittiöstä otettiin mitat ja vanha pohjapiirroskin löydettiin 3D-suunnittelun tueksi.
Keittiöön kaivattiin vitriinikaappeja valoilla, sillä kauniit astiat haluttiin esille näyttävästi.
Suunnittelussa lähdin liikkeelle mitoituksesta ja toimintojen suunnittelusta. Suuria muutoksia toimintoihin ei haluttu, sillä kylmälaitteet, uuni ja vesipiste aiottiiin pitää paikoillaan. Nurkkaan toivottiin Le Mans -mekanismia, joka mahdollistaisi kulman tehokkaan käytön muun muassa kattiloiden säilytystä varten. Suunnittelua aloittaessa myös kylmälaitteiden valinta oli vielä auki. Osaksi toivottiin side-by-side jääkaappia, toisaalta myös nykyinen, erillinen jääkaappi ja pakastin olivat olleet toimivia.
Suunnittelussa oman haasteensa tuotti yläkaappien ja vitriinien sovittaminen alakaappien jakoon, lisäksi asiakasta mietitytti kuinka paljon yläkaappeja oikein olisi hyvä. Yläkaappien määrää testattiinkin 3D-visualisointia hyödyntäen. Samalla saatiin kokeiltua myös erilaisia ovia, vetimiä, sekä liesituuletinmalleja.
3D-visualisoinnin avulla voidaan helposti testata keittiön eri pintamateriaaleja.
Ylhäällä: Testauksessa yläkaapit molemmille seinille. Keskellä: 3D-mallinnuksella testattiin erilaiset nuppivaihtoehdot, sekä miltä näyttäisi, jos liesituulettimen molemmin puolin olisi runsaammin tilaa. Alhaalla: Kylmäkaapin paikkaa testattiin kokeilumielessä uuteen paikkaan. Tämä kuitenkin hylättiin sillä ovet olisivat auenneet suoraan kulkureitille.
Lopulliseen keittiöön haluttiin ilmavuutta ja valoa. 90-luvun kermanväristen peiliovien jälkeen asiakkaasta tuntui, että myös liesituuletin olisi kiva saada näyttävästi esille, lisäksi hän oli ihastunut malliin, jossa oli kaareva lasi. Myös alkuperäinen toive kuppivetimistä osoittautui mallinnuksen jälkeen edelleen parhaimmaksi vaihtoehdoiksi. Yläkaappeihin valittiin kuitenkin hieman kevyemmät nuppivetimet.
Tämän jälkeen valmiiksi piirtämäni keittiösuunnitelmat lähetettiin kuudelle eri keittiötoimittajalle tarjouksia varten. Lopullisen päätöksen toimittajasta teki asiakas kuitenkin itse. Päätökseen vaikutti paikallisuus, materiaalit ja tietenkin hinta. Hyvä toimittaja löytyikin ihan naapuripitäjästä.
Keittiötoimittajaksi valitun Hempan Kalusteen valikoimasta löytyi juuri oikeanlainen valkoinen Domino-ovi, sekä musta laminaattitaso. Välitilan laatoitusta jatkettiin liesituulettimen kohdalla yläkaappien reunaan asti. Valkoinen, 10x30cm laatta on Pukkilan valikoimasta.
Keittiön vitriinien valot ovat säädettävissä erillisestä kytkimestä. Jokaisen kaapin valon voi sytyttää ja sammuttaa erikseen. Valot ovat myös himmennettävissä. Työvaloksi valittu lednauha toimii lisäksi kosketusensorilla. Valaistussuunnittelusta vastaa Hempan Kaluste.
Murut on nyt helppo pyyhkiä, sillä jätteiden lajittelu toimii kahdessa päällekkäisessä vetolaatikossa altaan vieressä. Tiskialtaan alapuolella on taasen säilytystilaa, sekä paikka pesuaineille. Kylmäkaapin viereen sijoittuu integroitu astianpesukone.
Tyytyväinen asiakas on sisustusssuunnittelijan paras palkinto. Keittiön remontti toteutettiin aikataulussa ja pian kodissa saadaan juhlistaa kevään ylioppilasta. Keittiösta saatiin valoisa, raikas ja toiminnallinen. Kauniit astiat on mukava asetella vitriiinikaappeihin, ja keittiön tunnelmaa saadaan helposti muokattua saadettävän valaistuksen avulla.
Lopuksi vielä kuva keittiöstä ennen remonttia.
Keittiön suunnittelu: Sisustussuuunnittelu Emilia Karenina
Kalusteet ja valaistus: Hempan Kaluste
Asennus ja pintaremontti: T:mi H M Hyvönen
Sisustussuunnittelija keittiöremontin tueksi? Tässä hyödyt:
- Saat juuri sellaisen keittiön, kun toivot, sillä suunnittelijan tärkein työkalu on kuuntelemisen taito.
- Suunnittelija osaa ottaa huomioon myös kodin muun sisustuksen ja suositella kodin henkeen sopivat materiaalit.
- Aikaa ei mene hukkaan. Turhat ajelut eri keittiöfirmojen, kodinkoneliikkeiden ja rautakauppojen välillä jäävät pois.
- 3D-visualisointi on mahtava apuväline suunnitteluun. Jos mietityttää miltä se lopputulos oikein näyttää, ota rohkeasti yhteyttä.
EK for kids mullistaa perinteiset käsitykset kuljetuspakkauksista
Innovatiivista muotoilua lapsille
Huhtikuussa kaksi vuotta täyttävä kuopiolainen EK for kids -brändi lanseeraa perjantaina 20.4.2018 kaksi uutta tuotetta: Rabbit-tuolin ja nukkekotipakkauksen. Muotoilija Emilia Åmanin luoma EK for kids valmistaa lastenhuoneen sisustustuotteita, kalusteita ja tekstiilejä. Rabbit-tuoli valmistetaan kokonaan Suomessa ja sen muotoilussa yhdistyy peräti kolme erilaista puun työstötapaa.
”Rabbit-tuolissa yhdistyy niin koivuviilun taivutus, jyrsintä kuin sorvaus, mikä tekee sen leikkisästä muotokielestä entistä merkityksellisempää”, kommentoi muotoilija ja sisustussuunnittelija Emilia Åman.
Lapsille suunnattu tuote ansaitsee lapsille suunnatun pakkauksen
Rabbit-tuoli ei kuitenkaan saavu markkinoille yksin, sillä sen ympärille on suunniteltu innovatiivinen kuljetuspakkaus.
”Ajatus ekologisista, leikittävistä tuotepakkauksista oli hautunut mielessäni jo pitkään. Kun Rabbit-tuolin proto syntyi viime syksynä, tajusin, että lapsille suunnattu tuoli kaipaa ympärilleen myös lapsille suunnatun pakkauksen”, Åman kertoo.
Tätä ideaa lähdettiin viemään eteenpäin yhdessä DS Smithin kanssa. Ajatus nukkekodista tuli Åmanilta, mutta rakenteen pakkaukselle suunnitteli DS Smith.
Pakkausmateriaali on päällystettyä aaltopahvia, joten sen pinta on puhtaan valkoinen mahdollistaen, että leikkijä saa askartelutarvikkeita hyödyntäen tehtyä nukkekodista juuri omanlaisensa. Pakkauksen kuvitukset ovat Emilia Åmanin käsialaa. Kuvituksissa seikkailevat satumetsän eläimet, kuten puput ja ketut, mutta nukkekotipakkaukseen on valmiiksi painettuna myös ikkunat sekä sisä- että ulkopuolelle. Kun leikkijä kasvaa ohi nukkekoti-iästä, voi nukkekodin kierrättää pahvinkeräyksen kautta, eikä siitä jää ympäristökuormaa kaatopaikalle.
”Haluamme tarjota asiakkaillemme pitkäisiä kalusteita, sekä viimeisen päälle mietittyjä ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Nukkekotipakkauksessa yhdistyvät niin kierrätys, monikäyttöisyys kuin leikittävyys”, Emilia Åman summaa.
- Emilia Karenina Oy:n Rabbit-tuoli ja nukkekotipakkaus lanseerataan 20.4.2018
- Rabbit-tuolin suojaamiseksi suunniteltiin ja valmistettiin yhdessä DS Smithin kanssa aaltopahvinen kuljetuspakkaus, joka jatkaa tuolin leikkisää tarinaa.
- Pakkaus on kokonaan valmistettu aaltopahvista, joten jos ostaja ei tahdo sitä hyödyntää leikeissä – tai kun leikit on leikitty – voi pakkauksen kierrättää, eikä siitä synny lainkaan kaatopaikkajätettä.
Tilaa omasi nyt!
verkkokauppaan
Saimme kunnian olla mukana Suomen suurimmilla design- ja muotoilualan messuilla Habitaressa 13-17.9.2017. Paikan päällä olimme ensimmäistä kertaaa 15m² osastolla, jonka suunnittelun aloitimme jo maaliskuussa 2017.Read More
EK for kids -mallisto ensiesittelyssä Habitaressa 13.-17.9.2017, osastolla 6p69
Mukana Habitaressa
Olemme mukana Habitare-messuilla Helsingin Messukeskuksessa 13.-17.9.2017. Habitaressa tulemme esittelemään EK for kids -lastenhuonemalliston. EK for kids mallisto on syntynyt Emilia Åmanin ja hänen puolisonsa Joni Åmanin visiosta uudistaa lastenhuoneen sisustus. Aluksi mallistoon valmistuivat talosänky sekä tiipii, jotka esiteltiin ensimmäisen kerran Kuopio Designmarketissa keväällä 2016. Habitare-messuilla pääset testaamaan mallisuojattua UNIAITTA-talosänkyämme, kurkistamaan PIILOPAIKKA-tiipiiseen, sekä koeistumaan RABBIT-säkkituolit. Habitaressa osastollamme palvelee shop-in-shop, josta voit napata mukaasi niin PUMPULI-valaisimet kuin UNIAIKA-kellot. Osastollamme 6p69 on lupa leikkiä, joten tervetuloa koko perheellä!
The Rabbit Collection
The Rabbit Collection on syntynyt kunnianosoituksena kaikille unikavereille, jotka tuovat turvaa ja lohtua pienille ihmisille.
Tulemme lanseeraamaan Habitaressa The Rabbit Collectionin, joka sisältää tähän mennessä pupunkorvaisen Rabbit-säkkituolin sekä lasten jakkaran. Mallisto kasvaa myöhemmin myös pöydällä. The Rabbit Collection on saanut inspiraationsa Puputyynystä, Emilian rakkaasta unikaverista.
Tässä oikealla olen minä ja Puputyyny. Ensimmäinen unikaverini, jonka kanssa olemme kulkeneet pitkän matkaa yhdessä. Puputyynyä piti korjata usein, taidettiinpa se myös kerran korvata uudella – niin kovasti sitä tuli paijattua. Vasemmalla istuu tyttäreni juuri valmistuneella Rabbit-tuolilla. The Rabbit Collection on kunnianosoitus kaikille unikavereille. Sen tarkoitus on muistuttaa unikaverin rauhoittavasta vaikutuksesta, joka tuo lapselle mieleen vanhempien antaman turvan. The Rabbit Collection on muotoiltu juuri lapsia varten, sillä hyvä muotoilu kuuluu mielestämme kaikille.
Rabbit-tuoli
Rabbit-tuoli on syntynyt suunnittelija Emilia Åmanin luonnoksen ja mittojen pohjalta ja tuolin herätti henkiin vankalla ammattitaidolla puuartesaaniopiskelija Esa Elomaa. Rabbit-tuoli syntyi Ingmanedun Asiakastyön suunnittelu ja valmistaminen -kurssilla 2017, jonka opettajina toimivat Matti Pohjannoro ja Petteri Kankkunen.
Elomaa kuvaa projektia näin:
”Projektin haastavin osuus olivat korvat ja niiden muotoilu yhteensopiviksi. Myös viilujen liimaus muotoon oli aivan uutta. Antoisinta oli uuden oppiminen ja onnistumiset niissä. Opettajat astuivat kuvaan ongelmanratkaisutilanteissa ja heiltä molemmilta pystyi kysymään apua eri asioille.”
Emilia kuvailee yhteistä projektia näin:
”Luonnos Rabbit-tuolista syntyi kevättalvella 2017. Pitkään työpöydälle unohtunut piirros tuntui muistuttavan itsestään kesällä ja päätin etsiä Esan käsiini. Tuntuu upealta nähdä piirroksen heräävän henkiin! Olen onnellinen, ettei projektissa menty siitä missä aita on matalin, vaan toteutettiin koko tuoli sellaisenaan, kuin se alkuperäisessä luonnoksessa oli. Tästä kiitokset ammattitaitoisille opettajille ja tietenkin Esalle.”
Kuvat: Ari Kesonen
Stailaus: Emilia Åman
EK for kids Habitare-messuilla Helsingin Messukeskuksessa 13-17.9.2017 osastolla 6p69. Lämpimästi tervetuloa!
EK for kids -tuoteperheelle on myönnetty Design from Finland -merkki
Kuopiossa toimivalle Emilia Karenina Oy:n EK for kids -lastenhuonemallistolle on myönnetty Design from Finland -merkki. Puisiin lastenkalusteisiin ja sisustustuotteisiin erikoistunut lastenhuonekonsepti tunnetaan innovatiivisesta muotoilusta ja luovasta puun käytöstä.
Suomalaisen Työn Liiton Design from Finland -merkki myönnetään ainutlaatuiselle suomalaiselle muotoilulle, ja se kertoo yrityksen panostaneen edelläkävijänä suomalaiseen muotoiluun.
Recent Posts
-
5 hauskaa maalausideaa lastenhuoneeseen 2 toukokuun,2020
-
Uusi toimisto Minna Canthin kadulla 21 huhtikuun,2020
-
Kevyesti syksyyn - terassi päivittyy pehmeillä sävyillä 29 elokuun,2018
-
EK for kids sisustamassa Asuntomessuja 5 heinäkuun,2018
-
3D-mallinnuksen hyödyt sisustussuunnittelussa 17 kesäkuun,2018